Wed 25.9.2024 week 39
Polenta
21:00 | 7€/10€
Kolmen viulistin ja yhden kitaristin muodostama kansanmusiikkiyhtye Polenta lähtee syyskuun loppupuolella Syyskarkelo-kiertueen toiselle puoliskolle, joka kattaa Kemijärven, Äkäslompolon, Kolarin, Rovaniemen, Inarin, Tornion ja Haaparannan. Kiertue on jatkoa Talvikarkelo ja Kevätkarkelo -kiertueille, joilla yhtye on juhlistanut alkuvuonna julkaistua Karkelo-albumiaan aina Irlantia ja Tanskaa myöten.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Polenta on jo tuttu näky, mutta Oulun yläpuolelle yhtye saapuu konsertoimaan nyt ensimmäistä kertaa. “Olemme sitä mieltä, että kansanmusiikki kuuluu kaikille, ja siksi on tärkeää, että konsertteja järjestetään myös suurten kaupunkien ja festivaalien ulkopuolella”, kommentoi yhtyeen kitaristi Mikko Malmivaara. “Tavoitteenamme on tehdä kotimaisesta kansanmusiikista mahdollisimman helposti lähestyttävää, jotta sitä olisi helppo viedä minne vain – Suomessa ja ulkomailla.” Yhtye sai vuonna 2024 Samuel Huberin taidesäätiöltä ja Musiikin edistämissäätiöltä apurahan pienempien paikkakuntien konserttitoiminnan tueksi.
Polenta nousi kansanmusiikkiväen tietoisuuteen vuonna 2019 voittamalla Konsta Jylhä -kilpailun. Yhtyeen kehuttu debyyttialbumi Kaustinen Turbo (2021) koostui Polentan omista tulkinnoista kaustislaisesta perinnemusiikista. Karkelo puolestaan esittelee Polentan muusikot monipuolisina kansanmusiikkisäveltäjinä ja levylle sävelletty musiikki on maljannosto elämälle, yhteisöllisyydelle ja tanssille. Yhtyeen jäsenet ovat tuttuja mm. Viitasen Piian, NOOLI:n, Orivesi All Starsin, Luomuduon, ALDA:n ja Hostikan riveistä.
OPENING HOURS
DAILY
12 pm – 10 pm
kitchen 12 pm – 9 pm
After 10 PM,
ADULTS over 18 yrs ONLY
On event nights, kitchen closes earlier