ke 7.9.2022 vko 36
Mika Kuokkanen & Jere Ijäs Feat. Kaisa Leskinen
21.00 | 8€
Hoedown-yhtyeen moottori Mika Kuokkanen ja Hoedown-yhtyeen uusin jäsen Jere Ijäs ovat omien soolourien lisäksi olleet monissa eri kokoonpanoissa ja kiertäneet kotimaan lisäksi myös ulkomailla kiertueilla, etenkin Yhdysvalloissa.
Mika & Jere- duon ideana on, että molemmat esittävät omia suomen-ja englanninkielisiä kappaleitaan ja hyvin todennäköisesti muutama Hoedown-rallikin saattaa solahtaa joukkoon…
Selvässä Pyyssä esiintyy myös erittäin sielukas laulajatar Kaisa Leskinen, jonka ensimmäisen soololevyn kappaleiden tekemisessä, musisoinnissa ja tuotannossa Mika Kuokkanen on vahvasti mukana yhdessä Äkäslompolossakin useasti aiemminkin esiintyneen multi-instrumentalisti/ laulaja Anssi Salmisen kanssa.
Tiedossa on vahvoja tunnelmia, uusia tuulia ja musiikinjuhlaa!
Liput ostettavissa ennakkoon Selvä Pyystä.
Aukioloajat
1.6. asti suljettu
2.6. PERJANTAI klo 13:00 -23:00
3.6. LAUANTAI klo 13:00 – 23:00
Keittiöstä pikkupurtavaa klo 21 asti
4.6. suljettu
5.6. suljettu
6.6. suljettu
7.6. KESKIVIIKKO
alkaen päivittäin
klo 13:00 – 23:00
Keittiö klo 13:00 – 21:00