Menneet tapahtumat
Menneiden aikojen viihdeiltoja.
ke 23.9.2026 vk 39
Ufon Laulukerho: Johanna & Mikko Iivanainen

Johanna Iivanainen on yksi Suomen rakastetuimmista ja monipuolisimmista laulajista, jonka ainutlaatuinen ääni ja vahva läsnäolo tekevät vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Hänen musiikissaan yhdistyvät jazzin vivahteet, popin herkkyys ja pohjoisen sävyt. Suurelle yleisölle Iivanainen tuli tutuksi SuomiLOVE-televisio-ohjelman solistina (2014–2019). Hänen uraansa on huomioitu muun muassa Louis Armstrong -palkinnolla sekä Suomen ensimmäisellä Sony Jazz -palkinnolla.
Iivanainen on esiintynyt laajasti eri kokoonpanojen kanssa sekä solistina mm. UMO Helsinki Jazz Orchestran ja suomalaisten sinfoniaorkestereiden kanssa. Erityisen merkittävä osa Iivanaisen uraa on pitkä yhteistyö jo vuonna 1996 alkaen aviopuolisonsa kitaristi-säveltäjä Mikko Iivanaisen kanssa. Duo tunnetaan intensiivisestä ja hienovaraisesta yhteissoitostaan, jonka pohjana toimii Mikon kitarataituruus ja Johannan heleä tulkinta. Parin yhteisiä julkaisuja ovat muun muassa Surutuuli sekä muita Iivana Records -levy-yhtiön kautta julkaistuja kokonaisuuksia.
Yli 50 levytystä kattava ura sekä vahva oma tuotanto tekevät hänestä arvostetun ja kysytyn esiintyjän niin konserttisaleihin kuin festivaalilavoille.
Illan aloittaa tutusti Ufo lyhyellä omalla osuudellaan. Tapahtuma alkaa klo 20.00. Liput ennakkoon 22,ovelta 25
la 12.9.2026 vk 37
Luontokiertue Vimma ja Tiisu + paikallisia esiintyjiä
La 12.9. Suurenmoinen luontokiertue saapuu Selvä Pyyhyn
Koneen Säätiö myönsi VIMMA-yhtyeelle 70 000 euron apurahan, jolla yhtye järjestää Suomen tärkeimmän kiertueen, luontokiertueen, yhdessä 2010-luvulla Suomirokin uudistaneen Tiisun kanssa.
Luontokiertue kiertää kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen Helsingistä Äkäslompoloon. Kiertueen aiheena on; kuinka Suomessa pelastetaan maailma? Vastaus: suojelemalla luontoa. Vastaus on arkinen, mutta tämä on yhtä tärkeää kuin Sormuksen heittäminen Minas Morgulin syvyyksiin. Asian tärkeyden vuoksi yhtyeet ovat päättäneet (Koneen Säätiön rahan avulla), että jokaiselle keikalle on kaikilla vapaa pääsy!
VIMMA JA Tiisu ovat pyytäneet kiertueelleen apua Suomen Luonnonsuojeluliitolta, joka on eittämättä Suomen tärkein asiantuntijataho luonnon suojelemiseen liittyen. Jokaisena tapahtumailtana VIMMAn ja Tiisun keikkojen ohella Suomen Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset järjestävät paikallisia luonnonsuojelukysymyksiä käsittelevää ohjelmaa keskusteluista valokuvanäyttelyihin.
Jokaisen on koettava tämä!
Tapahtuma alkaa klo 19.00. Ohjelman aikataulu tarkenttuu myöhemmin, mutta alustavat soitto ajat; Tiisu 20.00 Vimma 21.15.
Varsinaista sisäänpääsyä ei ole, mutta perimme 3€ lippupalvelumaksun. Voit lunastaa sisäänpääsyn la 29.9. alkaen lippukaupasta tai tiskiltä. Alle 18 v. ilmaiseksi ilman varausta / maksua.

ke 9.9.2026 vk 37
Annika Eklund - duo ke 9.9. klo 21.00
Annika Eklund on tehnyt jo yli 30 vuotta uraa laulajana. Pitkälle uralle on mahtunut useita radiohittejä, isoimpana ”Shanghain valot”, joka nosti Annikan lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. ”Shanghain valot” trendaa nuorten parissa ja on noussut uudelleen varsinkin opiskelijoiden suosioon. Annika on nähty useissa musiikkiteatteriproduktioissa, isojen orkesterien solistivieraana ja mm. legendaarisen Yö-yhtyeen riveissä.
Annikan levyttämä loputon hittiputki sisältää mm. kappaleet: Shanghain valot, Suora lähetys, Sinussa on jotain, Haaveet tallella, Ole hiljaa ja suutele mua, Missä on mun Strömsö?, Valonarkaa ja Kohta jo kotona jne.
Liput saatavilla 2 vkoa ennen keikkaa nettikaupasta tai tiskiltä.
Liput ennakkon 15€, ovelta 17€

pe 17.7.–la 18.7.2026 vk 29
NUTS Ylläs-Pallas 2026 infot!
Tuo mainio polkujuoksutapahtuma tulee taas.
Selvä Pyy on isosti mukana:
- ke 15.7. ruokalistalta saatavilla pastaa liha- ja vegaaniversioina.
- pe 17.7. laajennettu kisaterassi
- la 18.7. päivällä aukeaa myös katukeittiö ja -baari
Livemusaa:
Pe 17.7. & la 18.7. Stage Addicts duo.
Tuo mainio duo viihdyttää kansaa terassilla molempina iltoina n. klo 21.00 alkaen, säävarauksella toki.
Vapaa pääsy!

Seuraava tapahtuma
Avoinna
Päivittäin 12–22 (24)
Keittiö 12–21
KLO 22:00 jälkeen K-18
Keikka-iltoina keittiö sulkeutuu aikaisemmin
