Menneet tapahtumat
Menneiden aikojen viihdeiltoja.
la 22.2.2020 vko 8
Pujus of Jukra
Jyväskylän tuoreimpiin progeyhtyeisiin lukeutuva Pujus of Jukra saapuu ensimmäiselle kolmen keikan Lapin kiertueelleen helmikuussa.
Pujus of Jukra julkaisi ensimmäisen omaa nimeään kantavan EP:nsä marraskuussa 2018, jonka voitkin ottaa haltuun Spotifyssa. Bändi on tällä hetkellä työstämässä toista ”Dirty Mind” -nimistä julkaisuaan, jonka on määrä tulla ulos tänä keväänä.
Pujus of Jukra: Tuomas Riekkinen – laulu + kitara, Sasu Tammelin – basso, Jonne Turunen – rummut.
Yhtyeen ”Stonewalking” -kappaletta on myös käytetty Black Crows Skis:in Visions-lasketteluelokuvassa (biisi alkaa kuuden minuutin kohdalla):
ke 19.2.2020 vko 8
Stage Addicts
Kaksi muusikkoa pohjoisesta, jotka rakastavat hyvää musiikkia.
Folkahtavia covereita sovitettuina uudelleen basson, akustisten kitaroiden, basso-cajonin, huuliharpun sekä kosketinsoittimen avulla.
Maailma on täynnä hittejä, mutta Stage Addicts tarjoilee myös niitä kappaleita joita et välttämättä tiedä, ja joita et normaalisti odottaisi kuulevan duolta.
su 2.2.2020 vko 5
Litku Klemetti
Litku Klemetti yhtyeineen on lunastanut paikkansa suomalaisen undergroundrockin suosikkina. Viime vuosien aikana levyjä on syntynyt tiheään. Kaikki alkoi Horror ’15 -levyn julkaisemisesta vuonna 2016, jonka jälkeen on ehtinyt neljä levyä. Toisena ilmestynyt Juna Kainuuseen on ollut koko kansan suursuosikki ja nimikkokappale olikin mm. Radio Helsingin soitetuin kappale vuonna 2017. Levy palkittiin myös Emma-patsaalla kriitikoiden valinta -sarjassa.
https://www.youtube.com/playlist?playnext=1&list=PLwhMhyyG4Za6JBmh7qNY2eDYyXJnQ6ejm&feature=gws_kp_artist
su 19.1.2020 vko 3
Räjäyttäjät
2011 Jyväskylässä perustettu kolmihenkinen Räjäyttäjät on tullut tunnetuksi vauhdikkaista live-esiintymisistään ja suomenkielisestä jytärockistaan.
Uudella ”III”-albumillaan Räjäyttäjät aloittaa puhtaalta pöydältä rocktriona. Sekä Nousiainen, Siltanen ja Reed kirjoittivat kaikki levylle kappaleita. Viimeistään tämän joulukuussa 2019 julkaistavan levyn myötä on selvää, että yhtye kaskeaa rockmusiikin maan tasalle rakkauden nimessä. Vain siksi että rockmusiikki voisi versoa uudelleen entistä vahvempaan ja komeampaan kukkaloistoon. Räjäyttäjät on koheesion asialla. Rock on ikuinen, uusi vesimiehen aika koittaa, kaikki kukat kukkivat, värit pärisevät.
pe 17.1.2020 vko 3
Vivisektio & Deathlag
Vähän erilaista jytinää… Tunturi-Lapin punk-legenda Vivisektio ja Oululaisten punkkonkareiden Deathlag Pyyssä keikalla. Vivisektio on muuten käytännössä paikallinen bändi. Tuleppa kuuntelemaan, nauttimaan ja ihmettelemmän!
Seuraava tapahtuma
Pääsiäiskarkelot 19.4.- 20.4.: KP´s soul/Funk Unit feat. Knucklebone Oscar
Avoinna
Maanantaina 14.4.
suljemme klo 22:00
PÄIVITTÄIN
KLO 11–01
KEITTIÖ 11–21