Menneet tapahtumat

Menneiden aikojen viihdeiltoja.

ti 3.3.2026 vk 10

Pyörämatkailuilta, Tuija Kauppinen

Tuija Kauppinen kertoo heidän 5000km pyörämatkasta Japanissa ja Etelä-Koreassa. Paikan päällä kirja-arvonta. Menossa mukana Dj Ilkki.

Vapaa Pääsy.Tapahtuma alkaa 19.00. Tervetuloa

su 1.3.2026 vk 09

UFON LAULUKERHO SUNNUNTAI 1.3.2026

Jere Ijäksen sielukas ja omaleimainen muusikkous kerää jatkuvasti uusia faneja. Tästä kertoo  hänen tekemiensä rohkeiden covereiden saama huomio. Ijäs laittoi Eppujen Vuonna ’85 -kappaleen uuteen uskoon ja päätyi Rumban, Soundin sekä Hesarin sivuille. Ijäs tunnetaan tunteikkaista kappaleistaan ja yhdestä omaleimaisimmista äänistä maassamme. Viime aikoina hän on keskittynyt erityisesti akustisiin laulu+kitarasovituksiinsa. Aiempia meriittejä Ijäksellä on todella monesta eri kokoonpanosta (mm. Jonna Tervomaa, Eero Raittinen, Tuomo & Markus).  Hän on myös maineikkaan Hoedown-yhtyeen jäsen. Omassa triossa Jere Ijäs ja Monacon työväen palloilijat soittavat rumpalilegenda Anssi Nykänen, sekä Laika & The Cosmonautsista ja J.Karjalaisen bändistä tuttu Tom Nyman.

Samae Koskinen  on laulaja ja lauluntekijä, joka on julkaissut yhdeksän suomenkielistä soololevyä. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Hyvä päivä, Hillitön elämä, Läski mulkku, Haistakaa persettä ja Nyt on normaalia olla natsi. Lauluissa käsitellään myös kantaaottavasti yhteiskunnalilisia aiheita. l Aina on itketty on Koskisen esikoisromaani.

Illan aloittaa Ufo, jonka jälkeen molemmat artistit esittävät oman setin….ja lienee jotain yhdessäkin? Laulukerhoissa tapahtuu usein jotain odottamatonta.

Liput ennakkoon 18 €, ovelta 20€.

Tervetuloa!

to 26.2.2026 vk 09

UFON LAULUKERHO TORSTAI 26.2.2026

su 22.2.2026 vk 08

UFON LAULUKERHO SUNNUNTAI 22.2.2026

Musiikissa on pareja, liittoumia ja henkilöitä, jotka on tarkoitettu toimimaan yhdessä ja jotka samaan kokoonpanoon päätyessään muodostavat täysin oman, automaattisesti kopiosuojatun äänimaailmansa – bändin.
Laulaja Jonna Tervomaan ja kitaristi Jussi Jaakonahon Sähköduo on tästä tyylipuhdas esimerkki,
soittoalkemian kultaharkko.

Vuosien varrella yhdessä ja erikseen hienoissa kokoonpanoissa ja tuotannoissa vaikuttaneet, nimensä suomalaisen musiikin Kuka kukin on -kivitauluun jo aikoja sitten vakiinnuttaneet muusikot ovat ristineet symbioosinsa osuvasti.
Duon keikoilla virtaa puhdas ja poikkeuksellinen sähkö, yhteys, joka syntyy samojen kilometrien tuomasta voimasta ja varmuudesta.
Kaksikon intiimi läsnäolo vangitsee ja vapauttaa sekä kuulijat että itse esiintyjät.

Tervomaan rakastettujen hittien ja vähemmän kuultujen helmien, sekä uusimman Ääni-albumin riisutut tulkinnat elävät ja kasvavat uusiksi, irtautuen suurten estradien versioista.
Jonnan tumma ja taipuisa lauluääni saa ansaitsemansa avaruuden ja venyy ennenkuulemattomiin taajuuksiin.
Jussin omaleimainen, ajoittain väkivaltaisen minimalistinen sähkökitarataiturointi tuo mieleen Tom Waitsin juurevimmillaan ja Captain Beefheartin hulluimmillaan.
Soitto ja laulu seurailevat ja mukailevat toisiaan tyylikkäästi, ajoittain improvisoiden, toisinaan tiukastikin suitsien. Turvaverkosta paistaa kauniita repeämiä liian valmiiseen maailmaan.

to 19.2.2026 vk 08

UFON LAULUKERHO TORSTAI 19.2.2026

la 14.2.2026 vk 07

VALENTINE'S BINGO & DJ'S