Menneet tapahtumat

Menneiden aikojen viihdeiltoja.

pe 6.2.2026 vk 06

Hannibal & Lecters

Maamme arvostetuimpien rap-artistien joukkoon lukeutuva Hannibal tunnetaan tinkimättömänä tekijänä, jonka musiikissa korostuvat sanoma, juurien kunnioittaminen ja funk.
Uransa jo 1990-luvun alussa Rovaniemellä aloittanut artisti on vaikuttanut läpi vuosikymmenten erilaisissa kollektiiveissa ja yhtyeissä, minkä johdosta häneltä löytyy monipuolista taustaa räpin eri tyylisuuntauksien lisäksi mm. jazzista, kantrista ja punkista.
Eri kokoonpanoja, joissa Hannibal on vaikuttanut ovat mm. Tulenkantajat, Hannibal & Soppa, Tre-Funk III ja Megafauna.

Hannibalin uusimpana yhtyeenä toimii Lecters-kvartetti, jossa soittaa kitaravirtuoosi Matti Salo, kosketinvelho Tuukka Ojala, mm. veljensä Jaakko Löytyn sekä Q.Stone -yhtyeistä tunnettu basisti Mikko Löytty sekä rumpali-laulaja Gilbert Kuppusami. Soittajista niin Salo, Löytty kuin Gilbert Kuppusami ovat kunnostautuneet myös sooloartisteina.

Hannibalin kuulijakunta on vuosien saatossa luonnollisesti vain kasvanut poikkitaiteellisten projektien sekä uusien löytäjien kautta. Yli 10 vuoden tauon jälkeen Hannibal palasi soolouralleen keväällä 2025 Uutisia ei-mistään -levyään, joka saa jatkoa vuonna 2026 julkaistavalla 70-luvun lapsi -albumista.

Kokoonpano

Hannibal – vokaalit
Matti Salo – kitara
Tuukka Ojala – koskettimet
Mikko Löytty – basso
Gilbert Kuppusami – rummut

to 5.2.2026 vk 06

Leffa-ilta / Movie night 5.2.2026

ENSI-ILTA-esitys Susanna Ylisen ja Kati Vehmaksen 1000 kilometrin pyöräreissusta.
Rami Valosen filmi 1000 km above 66: a bikepacking journey tarinan alku- ja loppupisteessä, Äkäslompolossa.


Premiere: 1000 km above 66: bikepacking journey.
Susanna Ylinen and Kati Vehmas in Rami Valonen’s film about 1000 km bike ride in five days under the northern midnight sun. Presented in its start- and end location, Äkäslompolo.

ti 27.1.2026 vk 05

Pub Quiz tietovisa

to 22.1.–su 25.1.2026 vk 04

Ylläs Jazz Blues

Ylläs Jazz Blues tänäkin vuonna lukuisissa eri paikoissa. Kaikki festivaali-info ja lipunmyynti osoitteesta https://yllasjazzblues.fi/.

ENNAKKOLIPPUJA EI MYYDÄ SELVÄ PYYSTÄ!

ti 13.1.2026 vk 03

Bingo

la 3.1.2026 vk 01

Tinyhawk & Bizzarro

Tinyhawk & Bizzarro is a small miracle.

The quartet led by guitarist and composer Jenni Kinnunen has made guitar-driven instrumental music interesting, electrifying and future oriented. The band took off like a rocket.

They started gigging actively in the spring of 2023, and in the fall of the same year their debut album Nekorok was released to rave reviews from Finnish music media.

In January 2024 Tinyhawk & Bizzarro were awarded as the best new act at Indie Awards, and in March they charmed the viewers of the televised Great Journalist Award gala.

This series of triumphs culminated in April, when unique and open-minded music of the album Nekorok won the Teosto Prize, possibly the most significant Finnish music prize.